 |
Bergbomin ja Kilven tuolit odottavat esiripun aukeamista
Tuulentuvan kurkistusluukkunäyttämöllä. |
VAIN HETKEN (T)AIKAA Toissailtana esiinnyimme
Kustavin keskustassa Tuulentuvalla, perinteikkäällä seuraintalolla.
Iltamat olivat
Volter Kilpi-kirjallisuusviikkojen varaslähtö, ja
taiteellinen johtaja viulusti
Laura Kokko oli koonnut ohjelmaan myös
pienen konsertin. Sisään pääsi ilmaiseksi eikä etukäteisilmoittautumista
ollut. Bäkkärillä ja takapihalla sonnustautuessa huomasin kuikuilevani väen
saapumista kuten kollegat maanlajuisilla kesäkiertueilla 20-50
-luvuilla konsaan: "Tuleeko ketään, onko julisteita levitelty tarpeeksi?!"
Katsojia
kertyi noin 120 eli talo oli melkein täysi kustavilaisia ja kesäasukkaita!
Esitys meni hyvin, pari pientä stappelia eli stiplua eli sanoissa
sekoamista oli, mutta niistä tietenkin selvitään, vaikka mokomat hetkellisesti
häiritsevät keskittymistä. Päivänvaloisa tila, jossa todella näkee jokaisen katsojan, luo myös oman täpinänsä.
Jalkansa loukannutta Sidi Lahdenperää
kuuluttajan roolissa paikannut turkulainen Harri Ahola
suoriutui osuudestaan mallikkaasti, kahden päivän varoitusajalla. Show'n jälkeisessä keskustelupuolituntisessa puhuimme ajasta (tämänvuotisen
Kilpi-viikon teema!), näyttelijöiden äänenkäytöstä (iänikuinen mielipide
tuntuu olevan, että nykyään ei osata näyttämöllä artikuloida, itse sain
tosin synninpäästön :), eri aikakausien ilmaisusta, näyttelijöiden
työnkuvan laajenemisesta, sopimuksista ja tietenkin Eero Kilvestä.
Abrahamssonien sukukronikan kirjoittanut Markku Aapola lapsuusmuisteli
40-luvulta, miten näkyvä herrasmiesmainen hahmo Eero oli ollut Kustavin
kesässä ja nimenomaan Tuulentuvalla, järjestäen tapahtumia ja lukien
isoveljensä tekstejä. Kirjoitan Kilpien perhetaustasta myöhemmin,
itsekin kuulun kaukaisesti tuohon "Iso-Kevosta" lähteneeseen
Abrahamssonien sukuun.
 |
| Kuva kirjasta "Kutsumustietoinen rooli: Eero Kilpi 1882-1954" |
Aika-teema on esityksemmekin kannalta keskeinen. Hurmeen teksti
liikkuu monella tasolla Kilven elämässä, palaten aina uudestaan sateiseen lokakuun
iltaan vuonna 1903 Helsingin Yrjönkadulle (en kerro enempää, katsokaa
esitys!). Myös työmme on väistämättä aikaan sidottua,
teatteriesityksessä jaamme yhteistä aikaa yleisön kanssa, kiihdytämme
tai hidastamme sitä, pystymme tekemään "aikamatkoja" silmänräpäyksessä,
joka sitten onkin jo mennyt, mutta muistot jäävät. Mukaansatempaavaa
esitystä katsoessa ajan kulumista ei huomaa, kun joskus taas rukoilee
kellon viisarien douppaavan itsensä loppukumarruksiin.
Kirjailija taltioi sanansa ja ajatuksensa paperille hetkenä, joka sitten
siirtyy yleisön aisteihin vuosikymmeniä tai vuosisatoja myöhemmin. Sadat
näyttelijät esittävät samaa (klassikko)roolia omina aikakausinaan, oman
perinteensä mukaisesti, aina hetkessä, mutta osana jatkumoa. Aika... hienoa.
Seuraava esitys Fosforista onkin jo varsinaisen 100-vuotisrundin
aloitus, Kotkan kaupunginteatterissa 5. syyskuuta. Bloggailen kyllä
ennen sitäkin, have no fear.
Mainos: Kaarlo
Bergbomia esityksessä näyttelevä (Hurmeen ja Mika Piispan kanssa
roolissa vuorotteleva) Nälkäteatterin Grand Old Veteran &
osa-aika-Brando
Heikki Herva kertoo, muiden muassa,
parin viikon päästä aikakäsityksestään kirjallisuusviikolla. Paikallislehden puffia:
http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=3158Itse
en pääse paikalle, koska lähden kolmen viikon kurssille Lontooseen. En silti valita, lailla Tanskan prinssin. Parasta
aikaa! t. Juha-Pekka
HAMLET
The time is out of joint. O cursèd spite,
That ever I was born to set it right!
(
On aika sijoiltaan, miks synnyinkään sitä paikoilleen taas vääntämään.)
Ps.
Eilen lauantaina autoilin teatteriretken Satakuntaan, kahteen
ammattikesäteatteriin katsomaan juttuja & tuttuja. Yleisöillä oli
lokoisat oltavat komeissa moderneissa katetuissa katsomoissa (okei oli
niissä sentään puiset penkit), mutta näyttelijät vaihtoivat kuteitaan
tottuneesti työmaaparakeissa. En ole ennen nähnyt Cooneyn modernia
klassikkofarssia ryyditetyn lauluilla, mutta näin todella tapahtui Porin
muutoin nopeatahtisessa
LINJAT KUUMINA-sovituksessa ohjaaja Mikko
Viherjuuren tapaan.
Rauman kesäteatterin
TANKKI TÄYTEEN puolestaan
kaksoisvalotti suomalaisen tv-komediaklassikon tämänpäivän tv:stä
tuttujen näyttelijöiden läpi. Ohjaaja Olka Horila (alunperin näyttelijä
hänkin) oli tehnyt tarkkaa työtä, jossa taitaville sooloille oli annettu
oma tilansa mutta yhteispeli oli silti saumatonta.
Kummassakin esityksessä yleisö joka tapauksessa tuntui syövän
esiintyjien kädestä. Suomalaiset todella rakastavat kesäteatteria!
Ainaki Poris ja Raumal.
Ps2. Sain tänään suruviestin. Eräs
kustavilainen sukulaismies on yllättäen siirtynyt ajasta ikuisuuteen
perjantaina, tultuaan kotiin Tuulentuvan iltamista. Rauha hänen
muistolleen.
