TUOREIN ARVOSTELU VS. MALVOLIO-ASPEKTI

YLEn bloggaaja Tuula Viitaniemi kirjoitti arvostelun Penkkitaiteilija-sivustolleen:

http://blogit.yle.fi/penkkitaiteilija/hieno-tarina-huonosta-nayttelijasta

Yesh, toivottavasti tämä tuo uusia katsojia ympäri Suomenniemen!

Kritiikin kritiikkinä on kuitenkin pakko todeta, että toimittaja on ehkä hieman liikaa jäänyt kiinni tuohon ”huonous”-aspekstiin, ja ettei esim. repliikkejä uran aikana olisi juurikaan ollut. Tämä ei ole totta, voittopuolisesti roolit olivat pienemmänpuoleisia, mutta esimerkiksi Nummisuutarien Sakeri ja varsinkin Loppiaisaaton Malvolio ovat kantavia tehtäviä, joita ei anneta ihan kenelle tahansa. Jälkimmäistä ovat esittäneet mm. brittilordit Alec Guinnes, Laurence Olivier, Derek Jacobi ja Stephen Fry. Heidän äänialansa eli roolikirjonsa oli kenties joustavampi kuin Kilvellä, mutta yhtäkaikki rooli vaatii tilan ottamista, auktoriteettia ja läsnäoloa. 

Rafael Koskimies kirjoittaa kirjassaan Suomen Kansallisteatteri 2: 1917-1950 (Otava 1972) kotimaisen teatterin monipuolisen kehittäjän, Wilho Ilmarin ohjaamasta Loppiaisaatosta, joka oli Eero Kilven jäähyväisnäytelmä vuonna 1949, kuusi vuotta ennen tämän  kuolemaa:

”Juhlija Eero Kilpi taas oli tarkoin harkinnut Malvolion, ”puritaanin” ja teeskentelijän, johon hän sai mahdutetuksi tunnusomaista kuivaa huumoriaan ja samalla elävää ihmisyyttä. Eero Kilven ura oli, hänen taiteilijaluonteensa selväpiirteisen suppeudenkin vuoksi, hyvin johdonmukainen. Malvolio merkitsi siinä yhtä huippua, niin kuin toisaalta Kaliman kauden alkujaksossa Nummisuutarien Eno Sakeri.”  

Mitä on ollut tämä ”selkeäpiirteinen suppeus”? Ja silti kuitenkin  ”elävää ihmisyyttä”. Sitä on vaikea tietää nykynäkökulmasta, jos ajattelee tuon ajan ilmaisua yleensä, tai kirjoitustyyliä. Vai onko? Ketkä ovat tämän päivän eerokilpiä?

William Shakespearen "Loppiaisaatto" Kansallisteatterissa v. 1949. Ohjaus Wilho Ilmari. Kuvassa Vilho Siivola, Rauha Rentola, Oke Tuuri, Eero Kilpi (Malvolio) ja Lasse Pöysti.

Ps.
Kilpi esitti Malvoliota useamman kerran Kansallisen eri Loppiaisaatoissa eri vuosikymmenillä 1920-luvulta lähtien. Muissa vuoden 1949 Loppiaisaaton rooleissa, nuorisona, nähtiin mm. Ansa Ikonen, Eeva-Kaarina Volanen, Matti Ranin ja Tarmo Manni.